Kanat

Kanamme ovat suomen maatiaiskanoja, Hämeen kantaa ja sen risteytyksiä. 
Kukon alkuperästä ja rodusta ei ole tietoa. Se muutti meille naapurista kahden ruskean kanan kanssa loppukesästä 2006.
Suurin osa kanoista on mustia, tai niillä on kaunis kiiltävän sinimusta pohjaväri.
Maatiaiskanat ovat terveitä, kestäviä ja pitkäikäisiä.

Kesäisin kanamme saavat hautoa lisää poikasia. Emokanan hoitamana ja muiden kanojen joukossa kasvaneista tipuista tulee vahvoja ja sosiaalisia kanoja. Kanat ulkoilevat vapaasti pihalla, ja ne ovat oikein sosiaalisia ja ihmisiin tottuneita.  Vapaana ulkoilevien ja hyvin syövien kanojen munat ovat kookkaita ja erittäin maukkaita, kanojen syömä ruoho ja muut vihreä kasvit antavat täyteläisen aromin. Ja ne ovat tietysti erittäin tuoreita.

Toisin kun monesti luullaan, kanoilla ei ole hevosiin tai ihmisiin tarttuvia ulkoloisia, eikä niiden pito taajaman ulkopuolella vaadi lupia.

Kananmunia

Maatiaskanat munivat parhaimmillaan viisi munaa viikossa. Munia en ole enää jaksanut punnita, mutta ne ovat keskinmäärin 60 g - 80 g. 

Ulkona vapaasti liikkuvien ja syövien kanojen munat ovat erittäin maukkaita ja erinomaisia leivontaan. Kanoilla ei ole turhaa stressiä, niillä on laaja elintila ja omat parvet. Ne pääsevät toteuttamaan lajinomaista käyttäytymistä parhaalla mahdollisella tavalla. Kananmunien hakeminen pieneltä kanalalta on hyvä ja kestävä eettinen valinta.

Kananmunat kerätään meillä pesistä päivittäin. Ne ja laitetaan valmiiksi laatikoihin. Kananmunan säilyvyysajaksi lasketaan 28 päivää muninnasta. Ehjä ja oikein säilytetty muna säilyy pidempäänkin.

Munia riittää meiltä myös pienimuotoisesti myyntiin. Munien suoramyynti on sallittua, eikä siihen tarvita lupia tai rekisteröitymistä. Suoramyynti tarkoittaa että kuluttaja ostaa munat suoraan tuottajalta ilman välikäsiä.

Helppo lemmikki

Kana on maailman runsaslukuisin kesyeläin. Ne pysyvät vapaana irrallaan pihalla erittäin hyvin, ja menevät itse yöksi kanalan orrelle nukkumaan. Kanat ovat sosiaalisia ja niiden puuhia on kiva katsella. Ne oppivat nopeasti tulemaan kutsusta luokse ja oppivat paljon kaikenlaista.

Sopiva pieni kanaperhe on 4-8 kanaa ja kukko.

Ruuaksi tarvitaan peruskananrehua, jyviä=viljaa (kauraa), keittiötähteitä, kanankalkkia ja puhdasta vettä. Käytännössä kanat ovat kaikkiruokaisia.

Ne tulevat hyvin toimeen muiden eläinten kanssa, ja kesyyntyvät helposti. Taajaman ulkopuolella kanojen pito ei vaadi lupia.

Kanalaksi käy hyvin vaikkapa vanha leikkimökki, joka levytetään/eristetään sisältä. Lisäksi tarvitaan pieni sähköpatteri, lämpölamppu, orret, pesäkopit, kuivikkeet, sekä ruoka- ja juoma-astiat. 

Omia kanoja?

Jos kiinnostuit kanojen hankkimisesta, hanki ensimmäisenä Helena Telkärannan kirjoittama "Kanojen Maailma" -kirja. Tässä jokaisen pienkanalan pitäjän kirjahyllyyn kuuluvasta pikkuopuksesta löytyy erittäin hyvä tietopaketti kanoista ja niiden hoidosta. Sen lisäksi voi keskustelua aiheesta käydä netissä osoitteessa www.munanetti.tk.

Hinnat

Kana 6 €

Kukko 1 €

Erittäin onnellisten maatiaiskanojen munia 0,20 € kpl.

Hyviä linkkejä

http://www.maatiainen.fi/tekstit/kana.htm

Maa- ja elintarvikealan tutkimuslaitos

Terve ja hyvinvoiva kana

Copyright © 2008 - Designed by Tri Vuong